
17.09.2025
Mikä kissanhiekka on paras?
Kissanhiekan tarjonta on monipuolistunut ja vaihtoehtoja on saatavilla niin monia, että valinnan vaikeus saattaa joskus hämmentää varsinkin uutta kissanomistajaa. Mitä kissan vessaa ja kuivikkeita valittaessa oikeastaan pitäisi huomioida?
Vessa-asioilla on väliä
Kissalle vessa-asiat ovat merkittävä hyvinvointiin vaikuttava seikka. Perimältään aavikkoeläimenä kissa tyypillisesti juo vähän ja kissan pissa voi tiivistyä hyvin vahvaksi. Riittämätön pissaaminen ja rakon huuhtelu voi altistaa virtsakivien muodostumiselle. Toisaalta kissa voi reagoida myös stressiin virtsavaivoin. Esimerkiksi liian vähän virikkeitä sisältävä ympäristö voi altistaa esim. idiopaattiseen kystiittiin.
Kuivikemateriaalin valinta
Vessalaatikon kuivikkeen valintaan voivat vaikuttaa sekä kissan että omistajan mieltymykset. Ennen kaikkea laatikossa käytettävän materiaalin tulee tietenkin olla sellaista, missä kissa mielellään asioi. Kissan mieltymyksiä voi yrittää selvittää esimerkiksi laittamalla eri laatikoihin erilaista kuiviketta ja seuraamalla, missä kissa mieluiten asioi. Tähän voi vaikuttaa osin myös laatikon malli ja sijainti, mutta kokeilu saattaa kuitenkin antaa vinkkiä omalle kissalle mieluisan kuivikkeen valintaan.
Kissanhiekan imukyvyllä ja mahdollisella tuoksulla voi olla merkitystä niin omistajan kuin kissankin kannalta. Korkealaatuinen, hyvin kosteutta imevä ja hajuja sitova hiekka pitää kodin huoneilman raikkaampana ja on myös kissalle miellyttävämpi asiointialusta. Tuoksuva kissanhiekka voi olla ihmisen nenään miellyttävämpi, mutta kissalla voi olla eriävä mielipide hajustetusta hiekasta. Tätäkin kannattaa selvittää kokeilemalla. Paakkuuntuva kissanhiekka voi helpottaa laatikon siivousta, kun pissa sananmukaisesti muodostaa hiekassa paakun, joka on helppo nostaa laatikosta puhdistuslapiolla. Kiinteä paakku pitää myös hiekkaa puhtaana.
Perinteisimpien hiekkojen lisäksi kissojen vessalaatikoihin on nykyään tarjolla erilaisia kompostoituvia materiaaleja, kuten puu- ja paperipellettejä sekä muita kasvipohjaisia kuivikkeita. Kuivikemateriaalit kehittyvät jatkuvasti ja uusia tuotteita erilaisin ominaisuuksin on saatavilla monenlaisia. Kaikkein suosituin kissanhiekka on hyvin paakkuuntuva ja laadukas bentoniittihiekka eli ns. mikrohiekka.
Vessan siivous
Kissan pissat ja kakat on syytä poistaa laatikosta päivittäin. Joillekin kissoille puhdas laatikko on erityisen tärkeää, jolloin jätöksiä voi olla hyvä poistaa jopa useamman kerran päivässä. Näkyvien jätösten päivittäinen poisto auttaa pitämään laatikon siistinä niin, että koko laatikon pesun ja kaikkien hiekkojen vaihtoväli voi tällöin olla esimerkiksi noin kuukausi. Tosin tässäkin asiassa on syytä seurata vessan käyttäjän mieltymyksiä.
Kissanhiekan kierrätys: mihin jätteeseen kissanhiekka tulee laittaa?
Kissanhiekka sisältää, laadusta riippuen, erilaisia mineraaleja ja kuuluu käytettynä pääosin sekajätteeseen. Kompostoituvat, kasvipohjaiset kuivikkeet voi usein laittaa biojätteeseen, mutta ulosteet tulee tällöin erottaa kuivikkeesta.
« Näytä kaikki blogit